Tausta Areten takana

Arete on käsite, jonka alkuperä ulottuu antiikin Kreikkaan. Filosofit käyttivät termiä sen alkuperäisessä merkityksessä kuvaamaan mitä tahansa ”erinomaisuutta” sen eri muodoissa. Ajattelun mukaan asioilla oli tehtävänsä tai tarkoituksensa, joiden täysimääräiseen saavuttamiseen käsitteellä viitattiin. Yksilön kohdalla tämä tarkoitti rohkeutta ja päättäväisyyttä elää tiedostaen oma kyvykkyytensä hyödyntäen se parhaalla tavalla hyvän elämän saavuttamiseksi. Kreikkalaisten mukaan erinomaisuuden saavuttaminen edellyttää, että ihminen tietää päämääränsä ja kulkee sitä kohti vaaditulla tavalla tiedostaen, mitä lopulta voi saavuttaa. Kulkeminen huippuosaamista ja tarkoituksenmukaista elämää kohti on täynnä erilaisia haasteita, epävarmuutta ja epäilyksiä, joiden keskellä navigoiminen vaatii rohkeutta ja sinnikkyyttä – Aretea. Uskallus tavoitella täyttä potentiaaliaan ja tehdä oikeita valintoja sen saavuttamiseksi juurruttaa meidät myös hyvyyteen osana suurempaa yhteisöä. Koemme täyttymystä, paloa ja yhteenkuuluvuutta, luoden samalla ympärillemme olosuhteet, jossa unelmien saavuttaminen on mahdollista.

Valmentajana toimiminen edellyttää loogista päättelyä ja ongelmanratkaisukykyä – taitoja, joita myös antiikin Kreikassa pidettiin arvossaan ja jotka liitettiin osaksi erinomaisuuden käsitettä. Valitettavasti nykyajan viestintäympäristössä huomiomme kiinnittyy, osin tahtomattammekin, hyvin yksioikoisiin ja usein kontekstistaan irrotettuihin väittämiin. Huolellisesti rakennetut ja asioita useista eri tulokulmista tarkastelevat argumentit ovat vähemmän houkuttelevia binäärisille, mustavalkoisille aivoillemme kuin mutkat suoriksi oikovat kaikki tai ei mitään -tyyppiset yleistykset. Katselemalla yhden linssin läpi näemme asiat tarkkarajaisina, jolloin emme huomaa hienojakoisia yksityiskohtia ja olemme alttiimpia arviointivirheille.

On tunnettava historia ja osattava katsoa tulevaisuuteen. Toisinaan on tarpeen tarkentaa kuvaa nähdäkseen yksityiskohdat, erityispiirteet ja pikkuseikat. Joskus puolestaan on syytä katsoa kauempaa. Ja nähdä laajempi kuva.